Uudistuva lääkärinrooli – lääkäri 8 h vai 24 h?

Päivi Polo-Kantola, LT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, apulaisopettaja, TYKS, nkl

Ja työn epäjumala sanoi minulle: “Et sinä valinnut minua, vaan minä valitsin sinut.” Ja yhtäkkiä hän levitti eteeni ihmeellisen näyn, näyn täynnä lumoavia ongelmia, uusia haasteita, mielenkiintoisia ihmisiä sanoen: ”Tämän kaiken annan sinulle, kunhan lankeat eteeni ja kumarrat minua.” Ja minä, kuin sokaistuna tästä kaikesta uudesta, lankesin ja kumarsin, vaikka en tiennyt mitä siitä minulle koituisi.

Aika kului, tein töitä ja aloin väsyä. Päivät sairaalassa, illat ja yöt laboratoriossa. Mutta eihän tätä ikuisuutta kestäisi, ajattelin, pieni tovi enää. Ja lapset kasvoivat siinä sivussa. Tahdoin tehdä työtä, tiesin sen, ei minusta kotiäidiksi olisi ollutkaan, mutta sittenkin sisimmässäni kasvoi ahdistus lasten kanssa leikkimättömistä tunneista, kodin tekemättömistä töistä. Sitten eräänä päivänä tavatessani työn epäjumalan kysyin: “Miksi valitsit minut? Minunhan piti erikoistua ja sen jälkeen mennä sairaalatyöhön, kohtuullisen säännölliseen, vakaaseen, turvalliseen. Olihan minulla lapsetkin, olisit ottanut jonkun muun!” Mutta työn epäjumala vastasi: “Vaikka et ollut enää aivan nuori tiesin sinut yllytyshulluksi. Tiesin saavani sinusta palvelijan, joka ei helposti jätä työtä kesken. Voi, minulla on paljon projekteja, jotka haluan saattaa päätökseen. Tässä työmarkkinatilanteessa, jossa sinulla ja kollegoillasi ei ole tietoa huomisen töistä voin hyödyntää tilaisuutta omien tarkoitusperieni saavuttamiseksi. Jos ahkeroit, voit kerran saada pysyvän työpaikan, ajattele sitä. Katso mitä kaikkea jo olet saanut aikaan, kestä vielä hetki.” Ja hänen sanansa hivelivät suloisesti itsetuntoani ja saivat minut unohtamaan pahan omantunnon: jos muillakin on oikeus tehdä työtä, miksei minulla! Päätin, että saatuani valmiiksi tutkinnot, järjestän taas elämäni uudelleen.

Tutkinnot tulivat ja menivät, mutta työn epäjumala liehutti edessäni uusien ideoiden lakanaa, kuin punaista vaatetta härän edessä ja minun oli syöksyttävä sitä kohti. Eräänä päivänä hän kutsutti minut luokseen ja sanoi: “Sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Katso viimeksi projektisi oli kohtalainen, nyt saat suuren projektin, joka avautuu koko maailmalle. Projekti on osa suurempaa kansainvälistä yhteistyötä, ja sinun erityisosaamistasi tarvitaan.” Hetkessä olin unohtanut pyhät päätökseni ja totesin vastanneeni kutsuun myöntävästi. Olin jälleen alkupisteessä: ahkerassa datankeruussa. Energiaa tarvittiin suunnitteluun, neuvotteluihin ja henkilöstön koulutukseen. Mutta nautin projektin etenemisestä ja jokaisesta valmistuneesta koehenkilöstä, vaikka se maksoikin perheen yhteisen ajan vähenemisen, ystävien ja sukulaisten yhteiset hetket, harrastukset.

Toisinaan ajattelen, mitä hyötyä on kaikesta tästä juoksusta, häärinästä. Ei tämä takaa pysyvää työpaikkaa, ei taloudellista turvallisuutta, pikemminkin päinvastoin. Mutta kohtaamiset potilaiden kanssa ovat kiehtovia ja ajoittain tunnen, että olen tehnyt jotain heitä auttaakseni. Ja tutkimustyössä projektin eteneminen, haasteiden voittaminen tuottaa suurta tyydytystä: tässä tämä nyt on, valmiina edessäni. Olen juonut tästä maljasta, eikä juoman vaikutusta voi enää kumota. Tämä tie ei aina tunnu helpolta, mutta en olisi voinut valita toisin. Tällä tiellä kasvavien kukkien tuoksut täytyy saada tuntea ja sitä reunustavien puiden ruska on nähtävä.

Lampaat juoksevat virtaan ja menevät mihin virta vie.

Mutta sinä, kun tulet virran rantaan, sytytä nuotio,

tunne tuuli, katso rauhassa ympärillesi, muista tehtäväsi.

Ja kun aamu saapuu, tiedät mihin olet menossa.