Lääkärikoulusta moneen tehtävään

Markku Suokas, hallintoylilääkäri, virastopäällikkö, Turun terveystoimi

Yhteiskunnassa tapahtuva kehitys ja muutos heijastuvat voimakkaasti terveydenhuoltoon. Muutos terveydenhuollossa on kiihtyvä. Muutosta on ollut aina, mutta tulevaisuudessa ennakoitavuus vähenee entisestään. Terveydenhuollon järjestelmän osalta voidaan puhua paikoin jopa kriisistä. Tähän toimintaympäristöön uudet valmistuvat lääkärit sijoittuvat, antaako koulutus siihen eväitä. Tämä on haaste lääkärikoulutukselle.

Lääketieteen ydinosaamisen alueella koulutus varmasti seuraa tiiviisti tieteen ja tekniikan kehitystä. Mutta miten on tilanne suhteessa muuttuvaan yhteiskuntaan ja ihmisten tarpeisiin. Tästä näkökulmasta voidaan myös arvioida, miten peruskoulutus vastaa esimerkiksi terveydenhuollon johtamiseen. Sanomattakin on selvää, että tiedekunnasta tulee valmistua hyviä lääkäreitä, joilla on eväät ja kiinnostus jatkuvaan opiskeluun ja itsensä kehittämiseen. Tämä avaa tien myös terveydenhuollon johtamiseen.

Nykyään lääketieteellisistä tiedekunnista valmistuvat uudet lääkärit eivät hakeudu pelkästään lääkärin ammattiin, vaan tarjolla on muitakin tehtäviä. Näistä perinteisempiin kuuluvat varmasti tutkijan ura ja akateeminen maailma. Tulevaisuudessa entistä enemmän teollisuus, eteenkin lääke- ja bioteollisuus vetää lääkäreitä puoleensa.

Tulevaisuudessa tarvitaan entistä enemmän hyviä lääkärijohtajia, johtajuuden merkitys tulee korostumaan . Jos lääkärikunnan joukosta ei hakeuduta terveydenhuollon johtotehtäviin, sen tekevät muut ammattikunnat puolestamme. Lääkäreiden peruskoulutukseen tulisikin liittyä myös johtamisen näkökulmaa niin, että se on yksi vaihtoehto tulevaisuuden uralla. Johtaminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, johdonmukaisuutta, tavoitteellisuutta ja epävarmuuden sietoa. Nämä elementit kuuluvat myös perinteiseen lääkärin työhön.

Oma ratkaisu

Valmistuin lääketieteen lisensiaatiksi 80-luvun alussa Tampereen lääketieteellisestä tiedekunnasta. Tiedekunta oli siinä vaiheessa nuori ja siellä vallitsi hyvä ja raikas yhdessä tekeminen. Kliiniseen opetukseen oli vahvasti integroitu potilastyötä, joka tuntui erittäin motivoivalta. Kliinikon ura olikin selkeä alkuvaiheen tavoite ja toiminkin ensimmäiset vuodet valmistumisen jälkeen sairaalatyössä pääasiassa sisätaudeilla. Sairaalatyön ohessa tuli sairaalan henkilökunnan lääkärin tehtävät ja sivuvastaanotto yksityisellä lääkäriasemalla työterveyshuollossa. Tästä heräsi kiinnostus työterveyshuoltoon ja avoterveydenhuollon toimintaan. Tämä johti erikoitumisen tielle yleislääketieteeseen ja työterveyshuoltoon.

Lääkärin työ työterveyshuollossa laajensi vahvasti näkökulmaa työyhteisöihin ja yrityselämään. Se varmaan herätti osaltaan myös kiinnostuksen johtamiseen. Edelleen tein välillä sairaalajaksoja osittain erikoistumiseen liittyen, osittain siksi, että pidin kliinistä osaamista tärkeänä.

Ratkaisun paikka tuli vuoden 1990 alussa, kun silloisen työpaikkani Kaarinan-Piikkiön terveyskeskuksen johtavan ylilääkärin virka tuli vapaaksi. Kiinnostukseni johtamiseen oli jo aikaisemmin herännyt, olin saanut luottamusta työyhteisössäni, ja tulin nuorinpana hakijana valituksi kyseiseen tehtävään. Samalla tuli valita kliinikon ja terveydenhuollon johtajan uran välillä, tosin olen pyrkinyt jatkamaan potilastyötä säilyttääkseni kontaktipinnan lääketieteeseen ja ihmisten arkielämään aina näihin päiviin saakka.

Työn ohessa lähdin systemaattisesti kartuttamaan osaamistani ja taitojani johtamisessa. Kävin 90-luvulla pitkäkestoisia johtamiskoulutuksia Helsingin yliopistossa, Helsingin kauppakorkeakoulussa ja myöhemmin Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa. Olen pitänyt tärkeänä koulutuksen ja osaamisen täydentämistä nimenomaan johtamisen alueella, vähemmän hallintoa, vaikka sitäkin tarvitaan.

Runsas vuosi sitten tuli mahdollisuus siirtyä Turun terveystoimen hallintoylilääkäriksi, joka samalla toimii virastopäällikkönä ja johtaa koko Turun terveystointa. Tilaisuuteen on tarvittaessa tartuttava, sillä menetetty tilaisuus ei toistu. Tehtävä on haasteellinen, mutta siinä on sen kiinnostavuus. Samalla jatkoin täydennyskouluttautumista Turun kauppakorkeakoulussa.

Johtamisen mielekkyys

Terveydenhuolto on yksi kasvavimmista toimialoista ja terveydenhuollolla on aina kysyntää. Terveydenhuollon kenttä muuttuu ja perinteisten rinnalle tulee uusia toimijoita. Terveydenhuolto soveltaa toiminnassaan nopeassa tahdissa tieteen ja tekniikan uusimpia tutkimus- ja kehitystuloksia. Asiakaskunnan tarpeet ja vaatimukset kasvavat ja muuttuvat. Tulevaisuudessa terveydenhuollon toimintayksiköiden tulee itse omalla toiminnallaan lunastaa olemassaolonsa edellytykset. Palveluiden käyttäjät haluavat hyvää palvelua, he eivät mieti sitä, kuka palveluyksikön omistaa.

Terveydenhuollon palveluyksiköt ovat pitkälle kehittyneitä asiantuntijaorganisaatioita, joissa osaamisen taso on korkea. Tämä kaikki tekee toimimisen terveydenhuollossa kiinnostavaksi ja johtamisen mielekkääksi. Toiminta ihmisten ja eri sidosryhmien kanssa on oleellista päivittäin, samanlaisia päiviä ei ole. Samalla kasvaa itse tehtävässä ja löytää uusia ulottuvuuksia.

Kolikon toisella puolella on tietenkin kielteiset ilmiöt, kuten julkisen terveydenhuollon murrokseen, jopa kriisiin liittyvät tekijät. Näistä kovimpia reunaehtoja asettavat talous ja kilpailu osaajista. Joku voi kaihtaa myös kunnallista päätöksentekoa, mutta se ei ole ongelma, kunhan tunnistaa siihen liittyvän toimintakulttuurin. Mutta yhtä haasteellista ja tuulista on muillakin toimialoilla johtotehtävissä, piirteet ovat osittain samoja, osin erilaisia.

Tunne itsesi

Lääkärin työ tai terveydenhuollon johtaminen vaatii niin itseltä kuin lähiomaisilta. Tärkeää on tuntea itsensä ja lähiomaisten tarpeet. Voisi sanoa, että ole sinut itsesi kanssa. Johtaminen terveydenhuollossa vaatii paljon, se on kokopäivätyötä ja välillä enemmän. Työ edellyttää sitoutumista ja intensiivistä otetta. Itse en kuitenkaan pidä heroistisina ylipitkiä työpäiviä, vaan työt ajallaan ja vapaa-aika omanaan.

Vaikka itse olen ollut kehittämässä ja integroimassa elektronisia tietojärjestelmiä terveydenhuollon toimintaan ja luomassa tässä suhteessa Suomen terveydenhuollon kärkiyksiköitä, en silti aina usko uusien viestimien vapauttavaan mahdollisuuteen. Itse asiassa vaikuttaa ajoittain siltä, että uudet tekniset viestintävälineet kuten kännykät, kommunikaattorit ja kannettavat mikrot lisäävät ihmisten kiirettä ja sitovat heidät huomaamatta työhön. Ne ikään kuin varastavat vapaa-ajan perheeltä ja ystäviltä.

Perheen merkitys terveyden ohella on varmasti tärkeimmät tukijalat. Aikaa tarvitsevat myös muut läheiset ja ystävät. Harrastukset ovat tärkeitä. Omiin harrastuksiini kuuluu niin kulttuuria, liikuntaa kuin matkailua. Liikuntaharrastuksia on monia, mutta monien vuosien ajan säännöllisenä usean kuukauden vuodessa on ollut jääkiekko. Aikaisemmin kesäisiin harrastuksiini kuului myös jalkapallo. Nämä kaksi lajia ovat perua lapsuudesta ja nuoruudesta, jolloin harrastin niitä aktiivisesti.

Jääkiekko herrasmiessäännöillä on mainiota liikuntaa ja nopeana lajina se on henkisesti raikastavaa. Pelin tuoksinassa ei työasioita ehdi ajatella. Olemme harrastaneet sitä samalla porukalla jo viitisentoista vuotta pari kertaa viikossa ennen työpäivän alkua. Pelin henkeen kuuluu myös muille ehkä vaikeasti aukeava pukukoppihuumori. Joukkuelajeissa on paljon analogiaa työyhteisöihin ja johtamiseen. Peruspeli pitää olla kunnossa, jokaiselle löytyä rooli, ja valmentaja johtaa yhteiseen tavoitteeseen. Jääkiekkokentältä muistuu myös mieleen, että koukkimisesta ei pidä hermostua.

Viimevuosina harrastuksiin on tullut vahvasti mukaan golf ajatuksella, että jos liikkuvaan palloon ikääntymisen myötä ei enää osu niin sitten paikallaan olevaan. Tosin golf on sangen haasteellinen peli, mutta samalla erittäin sosiaalinen ja mahdollistaa myös perheen yhdessäolon.