Älä odota – ala jo tänään!

Erkki Nylamo

Kirurgian erikoislääkäri, dosentti, taidemaalari

Urani taiteen parissa alkoi jo pikkupoikana, kun usein istuin kirjastossa taidekuvakirjoja katselemassa. Kävin myös jo silloin mielelläni taidenäyttelyissä vanhempien kanssa. Koulupoikana piirsin kaiket illat. Nähtyäni jonkun hyvän elokuvan (villin lännen kuvat, Robin Hood, Ivanhoe, Aarresaari, Odysseus, Tarzan, Kuningas Salomon kaivokset) piirtelin seuraavan viikon näkemistäni kuvista kohtauksia, joiden liikettä ja yksityiskohtien runsautta tänä päivänä voin vain ihmetellä; ikävä todeta, miten muisti ja mielikuvitus ovat pahasti surkastuneet. Luokalla olin aina tunnettu hyvänä piirtäjänä. Havaitsin jo silloin miten ihmiset yleisesti arvostavat tällaista “luovuutta” ja “taiteellista lahjakkuutta”. Taiteellista tai ei, kysymyksessä on selvästi synnynnäinen taipumus, mikä enemmän tai vähemmän pyrkii esille (luomisen pakko!). Ilmaisutapa vaihtelee kullakin ominaisuuksiensa mukaan. Itse olen kirjojen ja museoiden kautta läpikäynyt kaikki tyylisuunnat ja ismit, mutta kuten yleensäkin iän myötä asiat pelkistyvät ja epäoleellinen ja keinotekoinen karisee pois. myös taiteessa keskityn nykyään lähes yksinomaan siihen mikä on itselleni ominaista. Maalaustaiteessa tämä tarkoittaa esittävää ilmai-sutapaa, missä oleellisia ovat idea (design), sommittelu ja suhteet, valööri ja pintatekstuuri sekä harmoninen kokonaisuus. Kaikki oleellinen tästä on esitetty jo 1100-luvulla Zen-estetiikan periaatteissa (The Art of East Asia s 508-). Antiikin Kreikasta periytyy kultainen leikkaus (5:8). Maalatessa nämä seikat yleensä tulee huomioitua intuitiivisesti, mutta tietoisuus niistä tietysti vaikuttaa taustalla.

Mieluisimpia aiheitani ovat kaupunkinäkymät, jokirannat ja satamat, mutta myös maisemat eri vuodenaikoina alkaen Turusta Helsingin, Tukholman, Pariisin, Firenzen, Venetsian ja Rooman kautta aina Grand Canyonille ja Yosemiten luonnonpuistoon sekä Tyynenmeren rannikolle, San Franciscoon ja Los Angelesiin. Grand Canyon on henkeäsalpaavin näky mitä voi kuvitella. Sen reunalla joka iikka hiljenee välittömästi; melkein samanlaisen elämyksen minulle tarjosi myös Venetsia ja Canal Grande. Puunrunko ja ruostunut laivankylki kiinnostavat tekstuurinsa takia, kadut, junanrata, maantie ja pellot syvyytensä takia. Työmatkoilla, junassa , automatkoilla ja myös ulkomailla katselen koko ajan maisemia sillä silmällä. Vaimonikin on todennut, että näkymät kiinnostavat minua usein vain mahdollisen maalauksen aiheina. Idea ja inspiraatio on yleensä visuaalinen elämys tai havainto, missä valoisuus, valot ja varjot ovat keskeisiä. Usein siihen liittyy tietty tunnetila; amerikkalainen vesivärimaalari Steve Hanks ilmaisi sen näin: ”all art is an escape to somewhere you want to be or a feeling you want to have”. Merkittävä inspiraation lähde on taide, muiden (samanhenkisten) taiteilijoiden työt.

Aihepiiriäni ja tekotapaani ajatellen joku voisi taas kysyä, onko se taidetta. Jotkut kriitikot ovat kärkkäitä luokittelemaan ja lokeroimaan, mikä on tai ei. Tänä päivänä valttia on “itseilmaisu” (todellisuudessa perinteinen maisema voi olla yhtälailla itseilmaisua kuin abstrakti esitys, joka kaipaa selityksiä). Mystiikka ja “unenomaisuus” tuovat lisäarvoa. Itse olen aina vierastanut ajatusta, että maalauksen “sanoma” tai kertova sisältö olisivat merkityksellisiä taiteellisen painoarvon kannalta. Maalauksen pitää vaikuttaa omista lähtökohdistaan; Winslow Homerin sanoin: “ I apologize for a painting that needs an explanation”. Silti realistinenkin työ voi antaa vaikutelman jostakin syvemmästä merkityksestä. Muuten minulle ei ole kovin tärkeää missä määrin joku määrittelee työni taiteeksi, mutta perinteisessä mielessä taiteellinen ilmaisu on siis pyrkimykseni. Olen myös sitä mieltä, ettei voi olla kunnon taidetta ilman teknistä ja ammatillista taitoa (craft), mitä jokin aika sitten taideopetuksessa pidettiin tarpeettomana tai jopa haitallisena itseilmaisun kannalta.

Vesivärimaalaus on aina ollut minulle mieluisinta. Maalaan joskus myös öljy- ja viime aikoina akryyliväreillä. Välillä on hyvä lepuuttaa aistejaan tekemällä tussi- tai lyijykynätöitä. Olen ns. itseoppinut. Olen käyttänyt satoja ja taas satoja tunteja tutkimalla maalausoppaita ja arvostamieni taiteilijoiden töitä ja myös niitä jäljentämällä pyrkinyt kehittämään tekniikkaani. Ketä kiinnostaa, suosikkejani (puhun nyt vain vesiväreistä) ovat J.M.W. Turner, Anders Zorn, John Singer Sargent, Winslow Homer, Edward Seago, Andrew Wyeth. ja 1930-40-lukujen California style -maalarit. Seuraan säännöllisesti amerikkalaisia lehtiä American Artist ja Southwest Art; näissä lehdissä esittävä tai realistinen taide onkin etusijalla. Amerikassa tämän tyyppisen taiteen harrastus on hämmästyttävän vireää ja hyviä tekijöitä on paljon, samoin perinteisesti Englannissa ja Australiassa. Suomeen perustettiin myös pari kolme vuotta sitten akvarellitaiteen yhdistys, mihin kuulun.

Usein kuulee sanottavan, että vesivärimaalaus on vaikeata. Koululaispaperille ja pehmeillä tussuilla pensseleillä se onkin melkein mahdotonta. Pitää olla kunnon paperi (cotton rag) kuten Arches, Fabriano, Whatman tai Lana ja kunnon siveltimiä. Määrätietoisella harjoittelulla jonkinlaisen perustekniikan voi oppia muutamassa vuodessa. Lopun ikää voi sitten oppia ja kehittyä jos edellytyksiä ja halua riittää. Itse olen oppinut jo sen verran, että huomaan miten kaukana olen parhaista tekijöistä. Mitä väreihin tulee, oppaiden yleinen suositus käyttää harvoja värejä on mielestäni hyvä. Parhaat maalaukset on usein tehty kahdella tai kolmella värillä. Tyylistä ja aiheista riippuen voi olla paikallaan useampikin väri. Mitä tarvikkeisiin muuten tulee, vesivärimaalaus on halpaa ja yksinkertaista, siistiä ja hajutonta. Tilaa tarvitaan pari neliömetriä (pohjois) ikkunan ääressä.

Ulkomailla käyn/käymme vain kaupunkikohteissa. Tärkeimmät nähtävyydet rakennusten ja katujen ohella ovat taidemuseot ja galleriat. Viimeksi viime keväänä Kaliforniassa käydessämme minulla oli kiinnostavimpien gallerioiden lista osoitteineen mukana ja niitä sitten kiersimme mitä ehdimme. Perinteisestä esittävästä maalauksesta kiinnostuneelle todellisia “Mekkoja” Kaliforniassa ovat mm San Franciscon galleriakorttelit, Carmel, Laguna Beach ja Santa Barbara. Euroopan tunnettujen museoiden taideaarteiden jälkeen on mielenkiintoista nähdä uutta ja erilaista. Matkoilla emme tuhlaa aikaa ja rahaa ravintoloihin emmekä etsi gourmeta ja “hyvää viiniä “. Hotellissa olemme ensimmäisinä aamiaisella, päivän mittaan käymme pari kolme kertaa kahvilla ja illan kruunaa usein hampurilainen ennen vetäytymistä hotelliin.

Taide ja lääketiede ?

Ammoisista ajoista piirtämistä ja taideopetusta on pidetty (musiikin ohella) tärkeänä lasten ja nuorten kasvatuksessa. Se auttaa hahmottamaan ympäristöä ja luomaan järjestystä kaaoksesta. Potilaan tutkimisessa ja hoidossa pyritään juuri tähän samaan, joten teoriassa taiteen harrastus voisi hyvinkin olla hyödyllistä tässä mielessä, tosin surrealismia tai naivismia ajatellen asia voisi olla yhtä hyvin päinvastoin! Sanotaan, että kirurgiassa ja taiteessa vaaditaan myös käden tarkkuutta, mutta tätä vaatimusta ei kannata liioitella. Itse asiassa molemmissa kysymys on enemmänkin silmän kuin käden taidoista. Kirurgin ja taiteilijan kaksoisroolissa on myös paremmat mahdollisuudet ystävällisten ihmisten suopeisiin arviointeihin: joku saattaa todeta, ettei se (tämän kirjoittaja) niin merkittävä taiteilija ole, mutta jonkinmoinen kirurgi kuitenkin; toinen saattaa sanoa, ettei se kovin erikoinen kirurgi ole, mutta kuulemma melkoinen taiteilija ainakin. Olen kuullut monta kertaa, miten taideharrastus on hyvä vastapaino työlle ja auttaa irtautumaan siitä. Joka kerta tämä kuulostaa yhtä omituiselta. En ole koskaan ainakaan tietoisesti tuntenut tarvetta “irtautua työstä”. Tämä myytti sai monet uskomaan, että pitäisi asuakin oikein kaukana ja vaikeasti samasta syystä. Itse asun mahdollisimman lähellä ja ydinkeskustan tuntumassa samalla, niin että elokuviin ja rautatieasemalle pääsee kävellen 10 minuutissa. Taiteen harrastus voi olla myös hyvä keino rentoutua, mutta itse koen asian toisin. Maalaaminen vaatii, varsinkin jos haluaa parempia tuloksia, kovaa keskittymistä. Erikoisesti akvarellin teossa on näin. Ennen aloittamista täytyy miettiä, missä järjestyksessä ja miten värit viedään paperille. Ensimmäinen tunti onkin ratkaiseva, minä aikana ei voi tulla esim puhelimeen. Maalaan yleensä lauantai ja sunnuntai aamuisin. Nousen viimeistään kuudelta (ilman kelloa) ja kahvit juotuani ja lehden luettuani aloitan. Joskus pitäisi odottaa kunnes tulee valoisaa; keinovalossa on paha tehdä, mutta siihenkin oppii jonkun verran. Yleensä kuuntelen samalla radiota, mieluiten 40-50-luvun koti- ja ulkomaisia iskelmiä, usein soitan vanhempaa jazzia (Louis Armstrong, Benny Goodman, Artie Shaw jne.), joskus taas laulajia (Nat King Cole, Julie London, Georges Brassens, oopperatenorit mm) - millä päällä milloinkin sattuu olemaan. Joskus taas kuluu tunti pari hiljaisuudessa, jos joutuu enemmän keskittymään. Joskus tunnen tyydytystä kun työ on saatu valmiiksi, varsinkin jos se sattui vielä onnistumaan joten kuten.

Usein tiedustellaan, onko työ tehty “paikan päällä”. Olen kyllä tehnyt sitäkin (plein air), mutta en enää vuosiin. Luonnossa maalaaminen on kyllä kehittävää, mutta käytännön hankaluudet ja luonnon olosuhteet vaikeuttavat (hyttyset ja muurahaiset, sade, tuuli, auringon häikäisy, kahvinjano jne.).

Usein teen kyllä merkintöjä ja karkeita luonnoksia. Otan paljon valokuvia, joista on apua erikoisesti yksityiskohtia tehdessä. Suoraan valokuvasta teen harvemmin, yleensä on muutettava jotakin paremman “taiteellisen” tuloksen vaatimuksesta. Mielestäni paikan päällä tekeminen ei ole mikään itseisarvo sinänsä vaan tulos ratkaisee. Usein kysytään myös kauanko menee yhden maalauksen tekemiseen. Joskus tulee mieleen se kiinalainen tussipiirtäjä, joka vastasi että se (yksi piirros) vei neljä kymmentä vuotta. Tavallinen keskikokoinen akvarelli on 80 % valmis kahdessa tunnissa. Sen jälkeen voi lisäillä tunnin pari tai kauemminkin yksityiskohtien määrästä riippuen. Pitää kuitenkin varoa, ettei tee liikaa!

Maalausharrastus näyttää olevan aika tavallista lääkäreiden keskuudessa. Moni sanoo myös, että tekisi mieli harrastaa, mutta odotetaan parempaa aikaa, että sitten eläkkeellä... Jos joku kysyy, neuvoni on: älä odota, ala jo tänään!